lauantai 11. tammikuuta 2014

Life's a journey, not a destination

Hello there. Joulu oli ja meni, uusvuos oli ja meni, synttärit oli ja meni. Kaikki meni ihan mukavasti. Syntymäpäivänä 3.1. suuntasin Rosan luokse kohti Kuopiota. En ollut ikinä ollut siellä aikaisemmin. 

Kuopio oli tosi kiva. Kierreltiin keskustassa, käytiin Matkuksessa, syötiin intialaista, katsottiin leffoja, hölläiltiin. Nautittiin viimeisistä lomapäivistä (okei Rosalla oli alkanu koulu jo 2. päivä..) 

Välillä on ihanaa huomata nauttivansa ihan pienistä arjen asioista. Toivottavasti nähdään taas pian Rosa♥ Kyllä me vielä sinne reissuun päästään ;)


Ja uusi vuosi. Ei niitä toteutumattomia lupauksia tarvitse tehdä. Mitä jos niiden sijasta annettaisiin itselle vapaus haaveilla. Suunnitella, innostua, inspiroitua. Tavoitteita, mutta ei turhaa ahdistumista, joka ei auta kuitenkaan. Uusia suhtautumisia ja näkökulmia, miksi kaikki pitää tehdä aina samalla vanhalla kaavalla? Paavo Pesusieni ranskaksi oli mahtava aloitus!! Believe me, uusi vuosi on täynnä uusia mahdollisuuksia.

And I just can't tell you what tomorrow brings
It's amazing
When the moment arrives that you know you'll be alright

maanantai 30. joulukuuta 2013

Risteilyä Välimerellä

En siis kerennyt syksyllä kirjoittaa tästä risteilystä, joten pistän nyt vähän kuvia. Olimme koko porukalla tosiaan tuolla Välimeren risteilyllä syyslomalla, kunnon mummoristeilyhän se oli, mutta onneksi oli ihana serkku mukana♥ Reissu oli tosi onnistunut, nautin kyllä joka hetkestä. Oli ihanaa nähdä niin monia paikkoja, ja kaikki oli tosi vaivatonta, kun yöt oltiin merellä ja päivät satamassa. Yksi päivä oli merellä, ja silloin oli ihanat helteet niin sai ottaa kannella koko päivän aurinkoa. Ihana tässä kylmässä sateisessa loskapaskassa muistella noita lämpimiä päiviä ♥ Reissu meni siis näin: Split, Kroatia -> Kotor, Montenegro -> Napoli, Italia -> Civitavecchia/Rooma, Italia -> Korsika, Ranska -> Marseille, Ranska



Saapumisilta ja seuraava päivä Splitissä. Vilkas lauantai-ilta. Kauniita vanhoja rakennuksia, kaunis rantakatu, muutama hyvä vaateliike, korkea torni. Järkyttävä korkeanpaikan kammo. Rahayksikkö kuna, jonka miettiminen euroissa tuotti päänvaivaa.



Kotor, Montenegro. Kaupunki upeassa vuoristojen ympäröimässä laaksossa. Näkymä muistuttaa vähän Norjan vuonoja. Pikku risteilypaattimmekin näkyy kuvassa. Korkealle linnakkeeseen kiipeämistä (tosin ihan sinne asti ei ikinä päästy). Ahtaita, pieniä katuja vanhassa kaupungissa. Muutama moderni kahvila. Erittäin halpaa, paljon Milka-suklaata ja halpoja meikkejä.


Päivä merellä. Aurinkoa, chillailua, poreallas. Illan hämärtyessä kohti Italiaa mantereen ja Sisilian välistä. Jossain auringonlasun suunnassa häämöttää tulivuori Etna.


Napoliin saavuttua retki Pompeijiin, vuonna 79 Vesuviuksen tulivuorenpurkaukseen tuhoutuneeseen kaupunkiin. Polttavan kuumaa aurinkoa, upeita raunioita, paljon paljon paljon turisteja. Mielenkiintoinen opastettu kierros, kipsivaloksia raunioihin jääneistä ihmisistä.


Itse Napoli oli ahtaita katuja täynnä. Melko lailla slummia koko kaupunki. Yllätyin kyllä aika paljon. Italialainen pizza ei ole yliarvostettua, söin ehdottomasti elämäni parhaimman pizzan. Tomaatti-juusto-tonnikala. aaaah bueno!


Kauan odottamani kaupunki Rooma, jonne harmiksi serkun kanssa ei päästy kun oli kipeänä, joten äiti piti ottaa mukaan. Muut jäivät siis Civitavecchian satamaan, haha. Mutta Colosseum, olihan se ihan käsittämätön. Katsokaa nyt tuossa ekassa kuvassa noita ihmisiä tuolla vastakkaisella puolella, miten pieniä ne on. Minä Colosseumin edustalla, äiti se ei kyllä osaa rajata kuvia sitten ollenkaan.

Seuraavana Vatikaani ja valtavista valtavin Pietarin kirkko, aivan järkyttävän suuri. Väkeä oli aivan törkeesti, joten ei tuossa kerennyt kun paikasta toiseen juoksemaan pikaisesti. Olihan se kumminkin näkemisen arvoinen paikka tuokin. Lisäksi hienossa ravintolassa ruokailua, sateista torilla kiertämistä, harmiksi en päässyt päivän aikana "kunnon kaupoille". Nyt on Italiassa syöty pastat ja pizzat, nami.


Ajaccio, Korsika, Ranska. Reissun kuumin päivä. Aurinkoon nukahtamista, uimista, turistin ranskankielisten kysymyksien ymmärtämistä. Turkoosia vettä, elämästä nauttimista. Täydellisyyttä.
This must be just like livin' in paradise, and I don't want to go home


Viimeinen, haikea päivä Ranskassa. Marseille, shoppailijan unelmapaikka. Suuret ostoskadut, katusoittajia, pieniä kahviloita, Savon de Marseille-saippuaa. Ei, en osaa poseerata kuvissa. Huomatkaa oikean yläkulman kuvan illuusio. 

Vaikka ihastuinkin Italiaan ja muihin paikkoihin, täytyy sanoa että oli helpottunut ja hyvä fiilis päästä Ranskaan. Ja viime kesän reissusta todellakin oli hyötyä. Mä ihan oikeasti ymmärsin, mitä ihmiset puhui. Ainakin osittain. Nyt yhtä, tai oikeastaan aika monta kokemusta rikkaampana jään odottelemaan mihin tulevaisuudessa pääsen matkustelemaan. 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Uusi aloitus


Uusi alku.
Syksy on mennyt kirjoittamatta, mutta kohta alkaa uusi vuosi, joten eikö nyt ole hyvä aika myös uudelle alulle? Poistin kaikki vanhat postaukset lukuunottamatta paria keikka- ja Ranska-postausta. Muokkaan vielä ulkoasua & olen aika varma että koko blogin tyyli tulee muuttumaan. Toivottavasti vielä olette siellä. Hyvää joulua!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

EF St. Raphaël 3.-25.7.2013 ♥ part 2

Ranska -postaus jatkuu! Tässä vähän kuvia seuraavalta päiväreissulta Cannesista.





Bongasin Jack Sparrow'n!! Mutta miksei se näytä yhtä hyvältä ku yleensä..?

Teinipeili Cannesin kasinosta..


























Tuossa ylhäällä on kuva tuosta Cannesin kasinolta, missä järjestetään aina ne kuuluisat Cannesin elokuvafestivaalit. Yleensä ottaenkin Cannes oli kaunis ja mukava kaupunki. Kauppoja oli kivasti, mitä nyt kerettiin muutama tunti shoppailla. Bussilla kun mentiin, tuli kauhea ukkosmyrsky ja kaatosade, ja oli pelottavaa kun bussi kierteli meren ääressä semmosia mutkaisia teitä pitkin jyrkänteellä.

Seuraavaksi laitan tähän muutaman kuvan meidän perheestä ja talosta. Talo oli kiva omakotitalo jossa oli ulkokautta mentävä toinen puoli, jossa minä ja kämppikset majailtiin. Meillä oli siellä oma kylppäri, jääkaappi, pakastin, pöydät, sohvat ja muut. Mulla oli siis kaks itävaltalaista ja yks italialainen kämppis.

Meidän ihana perhe! Minä, Sophie, Anna, Christina, Aldo ja Nadine♥





Ladies ♥



















































Viimeisenä iltana meillä oli Talent-show, missä kaikilla oli omia esityksiä.

Ihana Rosa ja sen runo♥


























Sitten tähän loppuun pistän vielä parit random-kuvat Île Sainte-Marguerite -saarelta, johon me tehtiin yks päivä veneretki. Saari oli hurjan kaunis, ja se on tunnettu Fort Royal -linnakkeestaan. Siellä on ollut vankina legendaarinen rautanaamioinen mies, josta on myös tehty elokuva The Man in the Iron Mask (pääosassa DiCaprio!). Linnake oli tosi karu, mutta hurjan mielenkiintoinen. Alemmassa kuvassa taustalla oleva kaupunki on Cannes.

























Tähän päättyy mun aikani St. Raphaëlissa. Suomiporukan kanssa me tehtiin loppuun vielä reissu Pariisiin, mutta taitaa sekin mennä omaan postaukseensa. Kolme viikkoa tuolla meni niin nopeasti, ettei sitä voi käsittää. Ihan uskomatonta, miten niin lyhyessä ajassa ehti nähdä ja kokea niin paljon. Mulla on hurja ikävä jo nyt monia ihmisiä ja hetkiä. Vitutuksilta ei reissun aikana vältytty, mutta ne nyt kuuluu asiaan ja kun säilyttää positiivisen mielen niin kaikki on hienosti. Lähtisin tuonne millon vain uudestaan.

Muistutan vielä, että tein sen blogin TÄNNE, käykää tsekkaan ja tilatkaa esitettä ja kysykää kaikkea mitä mieleen tulee.

lauantai 17. elokuuta 2013

EF St. Raphaël 3.-25.7.2013 ♥ part 1

Heinäkuu. Miten ikinä voi yhden kuukauden aikana kokea niin monta asiaa? Ensin kolme viikkoa Rivieralla, sieltä suoraan Oulun Qstockiin, sieltä kesätöihin.  Voisin sanoa, että paras kesä ikinä.

Tämä kirjoitus nyt vähän venähti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Apua olen ollut jo viikon uudessa koulussakin.... No, kirjoitan tän kahdessa osassa kun on niin paljon asiaa :)

En tiiä edes mistä aloittaa. Lensin liittymälennolla Oulusta Helsinkiin, jossa sitten näin mun kielimatkakaverit. Oli aika jännää lähtä yksin, mutta kaikki sujui hyvin. Me lennettiin siis Nizzaan, josta mentiin bussilla tähän meidän kohteeseen St. Raphaëliin.



























St. Raphaël on ihana kaupunki. Kuvittelin sitä ehkä hieman semmoiseksi pieneksi elottomaksi paikaksii, mutta se oli täynnä söpöjä kauppoja ja liikennettäkin oli ihan riittävästi. Ranta oli niiin ihana.

Isäntäperheestä laitan myöhemmin lisää, mulle sattui oikeen mukava perhe ja kämppikset :)



























Saapuminen oli siis keskiviikkona. Heti torstaina alkoi koulu, se oli joka arkipäivä kello 9-12. Se oli aika stressaavaa mulle, koska oon niin huono Ranskassa ja olin koko ajan ihan paineissa, kun en tajunnut että missä mennään :D Hyvin kuitenkin selvisin, jopa kotiläksyistä, jotka piti sitten esitellä luokan edessä, Ranskaksi tietysti....

Ensimmäisenä lauantaina me suunnattiin Monacoon (tuo lokkikuva on sieltä). Siellä me ei keretty paljoa nähdä, vähän kierreltiin ja käytiin siellä akvaariossa. Kaunis ja erittäin kallis paikkahan tuo Monaco on.




























Maanantaina oli disco, koska edellisenä perjantaina se oli jostain syystä peruttu. Meillä oli kolme discoa eri teemoineen: neon, havaiji ja joku naamiaisjuttu. Rosa, Ida ja minä erittäin hehkeänä!


























Tiistaina me suunnattiin St. Tropeziin, tuohon julkkisten ja rikkaiden lomailukaupunkiin. Sieltä ei tullut paljon ostettua mitään, koska kiertäessä tätä tyyliin dior chanel luis vuitton burberry -katua pysyin kyllä kaukana ovista, oli meinaan sen verran kalliita. Seuraavat kuvat varmaan puhuukin puolestaan...




























Illalla tunsin, että nyt mulla on kuumetta. Seuraavana päivänä me lähdettiin liiderin kanssa lääkäriin. Se lääkäri katsoi mun suuhun ja käski liiderinkin tulla katsomaan. Tää mun liideri sano ettei oo ikinä nähny mitää yhtä hirveetä angiinaa mikä mulla oli: angine blanche, valkoinen angiina. En tajua mistä se tuli, mulla ei oo koskaan aiemmin ollu angiinaa. No, lääkäri määräs antibiootin ja särkylääkkeet kuumeeseen ja tuohon tautiin. En mennyt kolmeen päivään oppitunneille, mutta seuraavana päivänä lähdin kyllä Nizzaan... :D Olo oli kyllä siinä parin päivän aikana aivan järkyttävä, ja silloin oli koko matkan ainoa hetki kun ajatteli, että "oi kun sais vaan olla ja sairastaa tää pois kotona.." No, Nizza meni ihan ok, en paljon jaksanut shoppailla mutta oli ihana nähdä tää tosi kaunis kaupunki. En tosiaan ottanut Nizzaan kameraa mukaan, koska olin niin huonovointinen, joten tässä on vaan yks suomijengi-kuva. Ja kyllä, oon ainoo joka ei ostanu Hollisterista mitään D:
























Seuraavana lauantaina meidän matka suuntautui kohti Aix en Provencea. Se oli erittäin kaunis, vanha ranskalainen kaupunki. Omnom macarons♥






















  





Seuraavaksi muutama hehkeä kaverikuva... :D


Kuolen tälle kuvalle joka kerta :'D


onnellisena!

 
















































Tähän päättyy part 1! Tässä välissä pitää kertoa, että liityin tähän EF Ambassador -toimintaan, eli kerron teille nyt tästä EF toiminnasta ja voin sillä tavalla kerätä pisteitä ja jopa ansaita uuden kielimatkan. Perustin uuden blogin johon tulen kertomaan tarkemmin vielä tästä matkasta ja kaikista yksityiskohdista, kuten vaikka aktiviteeteista. Blogiin pääset TÄSTÄ. Sitten, voitte auttaa mua helposti ja vaivattomasti saamaan lisää pisteitä tilaamalla ilmaisen EF:n esitteen mun ef-sivulta TÄSTÄ. Siinä on oikeassa reunassa "order a brochure", kiitos suuresti jos vaivaudutte! ♥ Lisää asiaa next time!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

RANSKA




  






















Aaah tää Ranska on ihana!! En kerkee kirjottaa vasta kun tän jälkeen, ihanaa on ollu! Nizzaa ja Monacoa ja muita paikkoja on nähty, helle ja 30 astetta! Nähdäään!